KIITOS VARAUKSESTA!

Olemme vastaanottaneet varauksesi KAMA secondhand tapahtumaan 15.8.2020.

Myyntipaikat laskutetaan valintasi mukaan sähköpostilla tai kirjepostilla siten, että laskun eräpäivä on 1.8.2020.

Seuraamme kornoviruksen aiheuttamaa epidemiatilannetta jatkuvasti. Todennäköisesti elokuussa 2020 ei ole voimassa epidemian aiheuttamia poikkeuksellisia yleisötilaisuuksien järjestämiskieltoja. Mikäli KAMAS econdhand tapahtumaa ei epidemiasta johtuvista force majeure syistä voida järjestää, ei myyntipaikan varanneille kauppiaille aiheudu mitään kuluja ja jo laskuetut summat palautetaan. 

Paikkavaraus on sitova. Varauksen voi kuluitta perua ennen laskun eräpäivää. Laskun eräpäivänä tai sen jälkeen tulleista peruutuksista perimme koko erääntyneen laskusumman. 1.8.2020 jälkeen varatut paikat laskutetaan heti. 

Laskun mukana saat KAMA secondhandin infokirjeen, josta selviää kaikki tärkeät asiat.

Tapahtuman osoite: Kantolan tapahtumapuisto, Puusepänkatu 9, Hämeenlinna. 

Tapahtuma on yleisölle avoinna lauantaina 15.8.2020 kello 9-15. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. Yleisöpysäköinti 5 €/ ajoneuvo.

Myyntipaikkojen rakentaminen / tavaran tuonti ja valmistelu perjantaina 14.8. kello 16-22 ja lauantaina 15.8. kello 6.00-9.00. Autojen ajo myyntialueelle tai sieltä pois on ehdottomasti kielletty tapahtuman yleisöaukioloaikana kello 9-15. Myyntipaikkojen purkua ei saa aloittaa ennen kello 15.00 lauantaina 15.8.2020. 

Auton voi halutessaan jättää myyntipaikalleen, mikäli se mahtuu varattuun tilaan (5 x 5 tai 4 x 4 metriä). Huomasithan, että voit tarvittaessa varata useampia vierekkäisiä paikkoja. 

Järjestäjä ei vastaa eikä vakuuta myyjien omaisuutta. Perjantain ja lauantain välisenä yönä alueella on yleisvalvonta, mutta myyjien omaisuutta ei vartioida. Jokainen myyjä tuo tavarat alueelle omalla vastuullaan. 

Tapahtuman vastuullinen järjestäjä on ExpoNova. KAMA secondhand on ExpoNovan aputoiminimi. 

Muista kertoa muillekin, että osallistut KAMA secondhand tapahtumaan Kantolassa lauantaina 15.8.!